Kevään merkit

Esiopetukseen suunniteltu kahden tunnin opetuskokonaisuus, jossa tutkitaan ja havainnoidaan keväänmerkkejä luonnossa. Kokonaisuudessa on kolme osaa ja välineiksi tarvitaan tabletti (esim iPad) paria kohti.

Aihe: Tutkin ja toimin ympäristössäni (EOPS 2014)
Ikäluokka: esiopetus
Tavoitteet: Opetuskokonaisuuden käsitteellisenä tavoitteena on, että lapset tutustuvat kevään merkkeihin luonnossa havainnoimalla näitä konkreettisesti.
Opetuskokonaisuudessa harjoitellaan kevään merkkien nimeämistä ja kerrataan talveen liittyviä käsitteitä. Opetuskokonaisuudelle asetetut menetelmälliset tavoitteet ovat monipuoliset. Tavoitteena on pyrkiä tavoitteisiin havaintoja tekemällä, tutkimalla, päättelemällä ja selittämällä, kuvailemalla sekä vertailemalla. Opetuskokonaisuuden aikana oppilaita kannustetaan myös kuuntelemaan ja  keskustelemaan havainnoistaan. Myös eri aisteja käytetään opetusmenetelmänä.
Leikillisyys korostuu opetuskokonaisuuden toteutuksessa.
Tarvikkeet: pehmopallo, iPadeja + kuvia kevään merkeistä, huiveja sokkoleikkiin
Kesto: 2 x 45min

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *